Lyhyet ensiapuohjeet

Jäniksen ja rusakon ensiapu

Jos näet jäniksen/rusakon poikasen yksin maassa todennäköisesti se ei ole orpo, vaikka näyttää siltä. Emo käy syöttämässä poikasta pari kertaa vuorokaudessa vain minuutteja kerrallaan. Emo ei vietä poikasen kanssa aikaa, kun poikanen on syönyt, vaan jättää poikasen yksin, kunnes jälleen palaa imettämään sitä.

Älä koske poikaseen, sillä poikasen ainoa puolustuskeino saalistajia kohtaan on hajuttomuus! Jos poikanen on joutunut vahingossa vaaralliseen paikkaan, voit nostaa poikasen varovasti piiloon pensaikkoon lapiolla tai heinätupsuja apuna käyttäen.Vierotettu poikanen on hyvin pienikokoinen, muttei silti tarvitse ihmisen apua. Poikanen saattaa tarvita apuasi, jos sen emo on kuollut tai lähellä on kuolleita tai loukkaantuneita sisaruksia. Poikanen tarvitsee myös apua, jos se on märkä ja/tai kylmissään.

Kissan tai koiran käsittelyssä ollut poikanen täytyy aina toimittaa asiantuntijan tarkastukseen, vaikkei näkyviä vammoja olisikaan.

Ota yhteyttä asiantuntijaan, ennen kuin kosket poikaseen, hän osaa neuvoa, kuinka tilanteessa tulee toimia!


Poikasen toimittaminen hoitoon

Laita poikanen varovasti laatikkoon, missä on puhdas pyyhe taivutettuna pesänmuotoiseksi. Laita laatikko hämärään ja rauhalliseen paikkaan. Vältä äärilämpötiloja, liian kuuma tai kylmä voi olla poikaselle kohtalokasta. Jos poikanen vain makaa ja on heikko/voimaton, voit tarjota sille hunajavettä (vettä, joka maistuu makealle).Kasta sormenpää veteen ja anna poikasen nuolla neste sormenpäästäsi. Toista niin monta kertaa kuin poikanen haluaa juoda. Jos poikanen on liian heikko nuolemaan, voit varovasti avata poikasen suuta ja pyöräyttää hunajavedessä kastettua sormenpäätä poikasen kielen päällä.

Orpo poikanen tarvitsee aina asiantuntijan apua. Älä yritä itse hoitaa poikasta, ota välittömästi yhteyttä asiantuntijaan.

Kuljeta eläintä aina pimeässä laatikossa. Muistathan pestä kätesi eläimen käsittelyn jälkeen!

Teksti: Tiina Kinnunen

 

Lintujen ensiapu


Lyhyesti

Selvitä ensimmäiseksi, mikä lintu on kyseessä. Jokaiselle lintulajille on omat hoito-ohjeensa. Älä yritä hoitaa lintua itse!

Ota yhteyttä asiantuntijaan saadaksesi tarkemmat ohjeet.

Kuljeta loukkaantunut lintu pimeässä laatikossa. Ethän kurki turhaan laatikkoon tai kosketa lintua, lintu voi kuolla stressiin! Muistathan aina pestä kädet käsiteltyäsi lintua!

Kun löydät linnunpoikasen

Kun löydät linnunpoikasen, se on harvoin orpo tai vailla ihmisen hoitoa. Jos poikanen on maassa, se on saattanut pudota pesästä ja se tarvitsee vain nostaa takaisin pesään. Jos pesää ei näy lähellä, seuraa kauempaa, käykö emo syöttämässä poikasta. Monien lintulajien poikaset lähtevät pesästä lentokyvyttöminä, mutta emo jatkaa maahan pudonneen poikasen ruokkimista. Jos poikanen on joutunut liian lähelle vaarallista paikkaa, sen voi nostaa turvaan. Emo kyllä löytää poikasen lähimaastosta. Vain jos poikanen on loukkaantunut, värjöttelevä tai tuntuu kylmältä koskettaessa, se tarvitsee ihmisen apua.

Ennen kuin otat poikasta talteen, ota yhteyttä asiantuntijaan. Hän osaa arvioida linnun voinnin ja mahdollisen avuntarpeen. Poikkeuksena ovat tervapääskyt, jotka täytyy aina maasta löydettäessä toimittaa hoitoon.

Kaikki linnut, jotka ovat olleet kissan tai koiran käsittelyssä, tulee toimittaa asiantuntijan tarkistukseen, vaikkei näkyviä vammoja olisikaan.

Loukkaantuneen linnun kiinni ottaminen

Käytä apuna isoa pyyhettä lintua kiinni ottaessasi.Laita pyyhe linnun päälle ja nosta lintu pyyhkeen sisällä laatikkoon.

Isompien lintujen kyseessä ollessa suojaa itsesi nokkimiselta: käytä paksuja käsineitä sekä suojalaseja. Laita lintu laatikkoon, jonka pohjalla on alimmaisena sanomalehteä ja sen päällä kangasta. Pienet linnut sekä poikaset voi laittaa laatikon sisällä esim. pipoon. Vie laatikko rauhalliseen, hämärään ja lämpimään paikkaan. Muista varmistaa hapensaanti.

Teksti: Tiina Kinnunen

Lähteet

http://www.vinsweb.org/raptor-center/rehab-bird-rescue.html
Eläinsuojeluvalvoja Sari Valtanen

Pyydä apua:

Sari Valtanen
gsm 040 735 4470 tai
gsm 045 111 0233

Heinolan lintutarhat
A.F. Aironkatu 3, 18100 Heinola
puh. (03) 849 3221

Korkeasaaren eläintarha
puh. 09 310 37 887

Pyhtään lintuhoitola
yhteyshenkilö: Arto Hokkanen
Harjuntie Hiomonraitti, 49270 Pyhtää
puh. (05) 343 3940 ja 040 5188 976

Lintujen suojelusta ks. esim.:
Birdlife Finland

Lintujen talviruokinta:
http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/talviruokinta.shtml

 

 

Oravan ensiapu


Orpo poikanen

Varmista, että poikanen on orpo. Jos poikanen on kylmä ja märkä, loukkaantunut tai on yö, poikanen on todennäköisesti orpo ja tarvitsee apua. Emo saattaa olla lähettyvillä ruuanhakumatkalla.Jos poikanen ei ole heikko eikä loukkaantunut, voit tarkkailla, tuleeko emo hakemaan sen hämärän ja hiljaisuuden tultua.

Emo on aina paras hoitaja, älä ota poikasta turhaan hoitoon.

Kuva: Sohvi Venäläinen

Monesti juuri vieroitettu poikanen ahdistelee ihmisiä tai eläimiä, tällaisissa tapauksissa, ota yhteyttä asiantuntijaan ennen kuin toimit. Jos poikanen on ollut kissan tai koiran käsittelyssä, poikanen täytyy aina toimittaa asiantuntijan tarkistukseen, vaikkei näkyviä vammoja olisikaan.

Laita poikanen laatikkoon lämpimän kankaan sisään, lämmin villapipo käy oikein hyvin. Muista varmistaa hapen saanti! Tarkista poikasen mahdolliset vammat. Orvot poikaset ovat löydettäessä usein kylmettyneitä. Silloin on tärkeää saada poikanen lämpimäksi. Laita laatikkoon kankaaseen kääritty lämmin vesipullo lähelle poikasta siten, että pullo lämmittää poikasta, muttei polta sitä. Laatikossa tulee olla sen verran tilaa, että eläin voi myös vetäytyä pois lämmönlähteen luota, mikäli sen on liian kuuma. Kuumavesipullot jäähtyvät nopeasti. Käy koettamassa pullon pintaa ja vaihda uusi kuuma vesi, jos se on jäähtynyt. Laita laatikko rauhalliseen, hämärään ja lämpimään huoneeseen. Varmista, etteivät kotieläimet pääse oravan lähelle. Älä anna lasten kosketella poikasta tai kurkistella laatikkoon.

Ensiavuksi voit tarjota heikolle poikaselle hunajavettä (vettä joka maistuu makealle). Kasta sormenpää hunajaveteen ja tarjoa sitä poikaselle. Toista niin monta kertaa kuin poikanen nuolee sormea. Jos poikanen ei nuole sormenpäätä, voit varovasti aukaista sen suuta ja pyöräyttää hunajaveteen kastettua sormenpäätä poikasen suussa kielen päällä.

Anna poikasen olla laatikossa kankaan/pipon sisällä rauhassa seuraavaan tarkistukseen asti. Jatko hoito-ohjeita varten ota yhteyttä asiantuntijaan!

Aikuinen loukkaantunut orava

Loukkaantunut aikuinen orava saattaa purra kipeästi. Älä laske lapsia tai lemmikkejä oravan lähelle. Suojaa kätesi paksuilla käsineillä. Laita loukkaantuneen oravan päälle paksu pyyhe ja nosta orava laatikkoon pyyhkeen sisällä.
Laatikossa täytyy olla hengitysreikiä, mutta varmista, ettei orava pääse raoista karkuun. Älä yritä itse hoitaa aikuista loukkaantunutta oravaa. Sen käsittely on yleensä oravan kunnosta riippuen hankalaa.

Teksti: Tiina Kinnunen

Lähteet:
http://www.mary.cc/squirrels/

http://www.squirrels.info/

http://www.hel2.fi/zoo/suomi/elainsuojelu/oravat.html


Eläinsuojeluvalvoja Sari Valtanen

Kysy oravien hoidosta:

Korkeasaaren eläintarha
puh. 09 310 37 887

Sari Valtanen
gsm 040 735 4470 tai
gsm 045 111 0233

Sohvi Venäläinen
gsm 0400 98 2230

 

Siilin ensiapu

Siiliemo vierottaa poikaset noin 150 - 250 gramman painoisena. Poikaset ovat silloin noin nyrkin kokoisia. Poikanen voi näyttää pieneltä ja orvolta, mutta tulee jo hyvin toimeen yksin.

Kuva: Markku Alanko

Terveen siilin tunnistaa siitä, että se etsii itse touhukkaana ruokaa ja osaa välttää vaaroja, kuten lähestyvää ihmistä. Anna sen jatkaa rauhassa matkaansa.Vierotuspainoa/-kokoa pienemmät poikaset saattavat tarvita ihmisen apua. Orvoksi jäänyt siilinpoikanen ei välttämättä pysty eikä osaa itse etsiä ruokaa, eikä edes pelätä vaaroja.

Jos siilissä on nähtävillä sairauden merkkejä, se tarvitsee apua.

Sairauden merkkejä ovat, että siili:

* horjuu
* ei jaksa kävellä
* yskii
* on loukkaantunut
* kyyhöttää paikallaan
* siilissä näkyy kärpäsentoukkia

muista oireista ks. Tunnista siili pulassa

Myös talvella pesästä liikkeelle lähteneet siilit tarvitsevat ihmisen apua.

Käytäthän käsineitä käsitellessäsi siiliä!

Siilit ovat löydettäessä useimmiten alilämpöisiä tai menossa horrokseen maattuaan kauan kylmällä maalla. Laita hoitoa tarvitseva siili korkeareunaiseen laatikkoon ja sen pohjalle jotain pehmeää kangasta, kuten pyyhe. Siilin lämmittämiseksi laita sen molemmille puolille kuumavesipullot siten, että siilin ja pullon välissä on kangasta. Pullo ei saa polttaa siiliä. Laatikossa tulee olla sen verran tilaa, että eläin voi myös vetäytyä pois lämmönlähteen luota, mikäli sen on liian kuuma. Kuumavesipullot jäähtyvät nopeasti. Käy koettamassa pullon pintaa ja vaihda uusi kuuma vesi, jos se on jäähtynyt.

Siili tarvitsee myös aina piilopaikan laatikon sisällä. Siihen käy hyvin esim. käsipyyhkeen tai muun lämpimän kankaan laittaminen siilin ja pullojen päälle. Muista huolehtia riittävästä hapen saannista. Sijoita laatikko rauhalliseen ja lämpimään tilaan. Älä laske lapsia tai lemmikkejä siilin lähelle.

Jos siili liikkuu vähän ja jaksaa niellä, voit tarjota sille hunajavettä (vettä, joka maistuu makealta). Ruuaksi käy puuromaiseksi, pehmeäksi mössöksi haarukalla hienonnettu kissanruoka. Hätätapauksessa voit tarjota sille myös kananmunankeltuaista.

Muistathan pestä kätesi aina siilin tai siilin tarvikkeiden käsittelyn jälkeen!

Katso oman alueesi siilien auttaja Siili kiikarissa -verkkosivulta.

Teksti: Tiina Kinnunen ja Tuula Nyström


Siilineuvontaa ja hoitopaikka:

Eläinsuojeluvalvoja Sari Valtanen
gsm 040 735 4470 tai
gsm 045 111 0233

Siilin hoito-ohjeita ja yleistietoa piikkipallosta löytyy myös Tuula Nyströmin ja Tiina Kinnusen kirjasta Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito.


Ks. myös Siili kiikarissa -sivusto. Löydät sivulta mm. potilaskertomuksia, mitä siilistä on kirjoitettu lehdissä ja kirjoissa, siilin ystävien kertomia siilistooreja jne.

 

Tilastoa vuodelta 2012:

Pk-Esy osallistui 161 pääkaupunkiseudulta löytyneen apua tarvitsevan luonnonvaraisen eläimen hoidon kustantamiseen. Eläimistä 66 löytyi Helsingistä, 55 Espoosta ja 45 Vantaalta. Luonnonvaraisista eläimistä suurin osa oli erilaisia lintuja, siilejä ja oravia.